Vuorenmaa
Vuorenmaan kylä sijaitsee Narila-Kalvitsa maantien (4591) molemmin puolin noin 20 km luoteeseen Juvan kirkolta. Kylältä on matkaa Pieksämäelle 46 km ja Mikkeliin 45 km. Asutus kylällä sijoittuu Kalvitsan maantien sekä siltä haarautuvien pienempien tieyhteyksien varteen (mm. Pohjoiskyläntie, Mutaseläntie, Puukonmaantie). Kylään kuuluvat myös Heikinkangas, Puukonmaa ja Mutaselkä.
Vuorenmaa kuuluu Savonselän vedenjakaja-alueeseen. Aluetta leimaavat karut moreenimaat ja soiden runsaus. Harjannetta ympäröivät suot. Kylä on rakentunut kahdelle moreenimäelle, joista toinen on alueen korkein, 182 metrin korkeuteen kohoava Tuhkainmäki. Kylän alueella on muutama pieni tummavetinen lampi sekä etelälaidalla Nevajärvi. Kylää halkoo Vuorijoki, joka oli aikoinaan uittokäytössä. Vuorijoki virtaa pohjoiseen päin kohti Ankeleenjärveä ja Virtasalmea. Parhaat näköalat ympäristöön avautuvat Antinkalliolta.
Kylän vanhimmat asumukset ovat 1500-luvun lopulta. Entisaikaan kylällä on ollut meijeri, nahkatehdas (lopetti 1930-luvun puolivälissä), tiilitehdas (toimi vuoden 1920-luvun lopulla), useita pajoja ja saha, jonka toiminta loppui 1960 luvulla. 1800 ja 1900 luvun taitteessa oli Mäenpään tilan mailla toiminnassa kalkinpolttouuni, jonka jäänteet voi vieläkin löytää. Kylän viidestä tuulimyllystä on vielä pystyssä yksi Piispalan tilan mailla Narila-Kalvitsa tien varressa. Myllyllä on viimeksi jauhettu viljaa 1910-luvun lopulla. Myllyä on kunnostettu muutamaan otteeseen, viimeksi siipiä Asta-myrskyn jäljiltä.
Aktiivimpaan aikaan kylällä toimi kauppa, posti, osuuspankki, terveystalo, nuorisoseurantalo, lomakoti, seurakuntatalo ja koulu. Vanhin kauppa aloitti toimintansa 1900-luvun alussa. Posti, kauppa ja osuuspankki sulkivat ovensa 2000-luvun alkupuolella. Seurakuntakoti on edelleenkin aktiivisessa käytössä. Nykyään matkaa lähimmälle maitopurkille tulee reilut 20 km.
Koulu aloittii toimintansa kylällä 1896, jolloin se toimi kymmenen vuotta Kaukolassa tuvassa. 1907 koulu siirtyi omaan rakennukseen. Vielä toistaiseksi kylällä sijaitsee ainoa toiminnassa olevan kyläkoulu 5-tien pohjoispuolella kunnan alueella. Kuolussa on tällä hetkellä parisenkymmentä oppilasta Vuorenmaan, Narilan, Karkeamaan ja Nevaintauksen kyliltä.
Kylän elinkeinorakenne oli vielä 90-luvulla pääosin maatalousvaltainen. Nykyään kylällä toimii muutama lypsy- ja lihatila sekä marjatila. Kylältä löytyy myös taksi.
Järjestötoiminta naapurikylien kanssa oli 50-luvulla vilkasta. Tällöin toiminnassa oli nykyisten lisäksi työväenyhdistys ja nuorisoseura. Tällä hetkellä aktiivisimmat yhdistykset ovat Juvan Pohjoinen Maamiesseura (perustettu 1909), Pohjois-Juvan Maa- ja Kotitalousnaiset (1947) ja Pohjois-Juvan Metsästäjät.