31.12.2015

Uuden vuoden vastaanotto

Vuorenmaan koululla huomenna alk. klo 19 - 20
Luvassa makkaraa mehua ja lopuksi ilotulitus paikalle tuoduilla raketeilla.

Tervetuloa: Juvan Pohjoinen maamiesseura ry

24.10.2015

Kesä syksyksi vaihtuu..

On aika juhlia ja kiittää luonnon ja puutarhan antimista.
Vietämme perinteistä kekrijuhlaa Vuorenmaan koululla pe 30.10. Klo 18 alkaen.
Luvassa yhteisiä pelejä ja leikkejä. Makkaraa ja kahvia ja tietysti ajankohtaisia juureksia.

Tervetuloa mukaan!!




7.6.2015

Valtakunnallinen kyläpäivä






Pohjois-Juvalla kyläpäivänä järjestetään

 Kesän avajaiset
 Ahvenlammen laavulla
lauantaina 6.6. klo 12-15

Kokoontuminen hiekkamontulle Kertokankaantietä n.2km.
Tarjolla metsäseikkailu, nokipannukahvit, tikkupullaa ja tietysti nuotiomakkaraa.

Tule sinäkin mukaan!


Maa-ja kotitalousnaiset starttaavat Impin päivän pyöräilyyn
Pohjoiskyläntienristeyksestä klo 12.

Teksti oli unohtunut julkaista..
Onneksi paikalle oli silti saapunut mukavasti väkeä ja kyläpäivä oli oikein onnistunut

18.5.2015

Kaikille tiedoksi!!


Vuorenmaassa ei ole yleistä metalliromun tai ongelmajätteiden keräyspaikkaa.
Vanhalle lajittelijalle (Vuorenmaantie 310 ) EI SAA viedä romua!

Jos sinulla on kerättävää metallia, 4H-kerho kerää metalliromua kesällä 2015.  Ole yhteydessä Petri Rouhiaiseen puh. 050 3710 368.
Ongelmajätteet (akut, kodinkoneet..) toimitetaan Juvan kunnanvarikolle: Varastotie 2, torstaisin 14.00 – 18.00 ja kesäaikaan 1.5 - 30.9 myös tiistaisin klo 12-16.
 




10.4.2015

Kotiteollisuus, käsityöt, puusepäntuotteet


Kotiteollisuus, käsityöt, puusepäntuotteet



Jatkuva korukivinäyttely, kotieläinpiha, kota,
töitä asiakkaan omista kivistä,
Kivikorut, puukäsityöt,

villalanka, vuodat, marmeladikaramellit ja tilauksesta tarjoilua
Tarukivi Laitinen
Rajakankaantie 419
0400 676 159

Kotoiset leivonnaiset

Toivetuote Tmi Maija Pekurinen
Kaarisuontie 204
040 721 1533


 

Puutarhatuotteet


Mansikka, vadelma, herukat, rahtipakastus
Uuno Liukkonen
Vennontie 66
0400 800 270

Varhaisperuna

Eila Paunonen
Pieksämäentie 1728
050 5815 505

 

Kotieläintuotteet




Ravut
Juha Koivunen
Pohjoiskyläntie 98
0400 790 921




14.3.2015

Vuorenmaa



Vuorenmaa

Vuorenmaan kylä sijaitsee Narila-Kalvitsa maantien (4591) molemmin puolin noin 20 km luoteeseen Juvan kirkolta. Kylältä on matkaa Pieksämäelle 46 km ja Mikkeliin 45 km. Asutus kylällä sijoittuu Kalvitsan maantien sekä siltä haarautuvien pienempien tieyhteyksien varteen (mm. Pohjoiskyläntie, Mutaseläntie, Puukonmaantie). Kylään kuuluvat myös Heikinkangas, Puukonmaa ja Mutaselkä.

Vuorenmaa kuuluu Savonselän vedenjakaja-alueeseen. Aluetta leimaavat karut moreenimaat ja soiden runsaus. Harjannetta ympäröivät suot. Kylä on rakentunut kahdelle moreenimäelle, joista toinen on alueen korkein, 182 metrin korkeuteen kohoava Tuhkainmäki. Kylän alueella on muutama pieni tummavetinen lampi sekä etelälaidalla Nevajärvi. Kylää halkoo Vuorijoki, joka oli aikoinaan uittokäytössä. Vuorijoki virtaa pohjoiseen päin kohti Ankeleenjärveä ja Virtasalmea. Parhaat näköalat ympäristöön avautuvat Antinkalliolta.

Kylän vanhimmat asumukset ovat 1500-luvun lopulta. Entisaikaan kylällä on ollut meijeri, nahkatehdas (lopetti 1930-luvun puolivälissä), tiilitehdas (toimi vuoden 1920-luvun lopulla), useita pajoja ja saha, jonka toiminta loppui 1960 luvulla. 1800 ja 1900 luvun taitteessa oli Mäenpään tilan mailla toiminnassa kalkinpolttouuni, jonka jäänteet voi vieläkin löytää. Kylän viidestä tuulimyllystä on vielä pystyssä yksi Piispalan tilan mailla Narila-Kalvitsa tien varressa. Myllyllä on viimeksi jauhettu viljaa 1910-luvun lopulla. Myllyä on kunnostettu muutamaan otteeseen, viimeksi siipiä Asta-myrskyn jäljiltä.

Aktiivimpaan aikaan kylällä toimi kauppa, posti, osuuspankki, terveystalo, nuorisoseurantalo, lomakoti, seurakuntatalo ja koulu. Vanhin kauppa aloitti toimintansa 1900-luvun alussa. Posti, kauppa ja osuuspankki sulkivat ovensa 2000-luvun alkupuolella. Seurakuntakoti on edelleenkin aktiivisessa käytössä. Nykyään matkaa lähimmälle maitopurkille tulee reilut 20 km.

Koulu aloittii toimintansa kylällä 1896, jolloin se toimi kymmenen vuotta Kaukolassa tuvassa. 1907 koulu siirtyi omaan rakennukseen. Vielä toistaiseksi kylällä sijaitsee ainoa toiminnassa olevan kyläkoulu 5-tien pohjoispuolella kunnan alueella. Kuolussa on tällä hetkellä parisenkymmentä oppilasta Vuorenmaan, Narilan, Karkeamaan ja Nevaintauksen kyliltä.

Kylän elinkeinorakenne oli vielä 90-luvulla pääosin maatalousvaltainen. Nykyään kylällä toimii muutama lypsy- ja lihatila sekä marjatila. Kylältä löytyy myös taksi.

Järjestötoiminta naapurikylien kanssa oli 50-luvulla vilkasta. Tällöin toiminnassa oli nykyisten lisäksi työväenyhdistys ja nuorisoseura. Tällä hetkellä aktiivisimmat yhdistykset ovat Juvan Pohjoinen Maamiesseura (perustettu 1909), Pohjois-Juvan Maa- ja Kotitalousnaiset (1947) ja Pohjois-Juvan Metsästäjät.



 

 

12.3.2015

Vuorenmaan koulu


Suota ja mäkkee, täältähän näkkee peltoa, metsää sekä vähän järviä. Pohjoista Juvaa tää laulumme kuvaa. Tässä on kyliemme kärkiä: On vähän Näärinkii, on Kaivomäkeekin, on Hyötyy, Nevaintaus sekä Karkeamaa. Ja sitten Puukonmaa ja Mutäselkä myös Pitkäselkä, Rajakangas, Narila. Kun päästään Hännilään, niin sitten muistetaan; Koulumme paikka on Vuorenmaa! (Pohjois-Juvan viisu, sävel Suomen salossa)



Vuorenmaan koulu on alakoulu, jossa on:


  • lapsen yksilölliset tarpeet huomioon ottavat opetusryhmät esikoulusta kuudenteen luokkaan saakka,
  • puhdas ja raikas sisäilma
  • ammattitaitoinen henkilökunta; 2 opettajaa, talonmies, keittäjä ja koulunkäynninohjaaja
  • viikoittain koululla työskentelevä erityisopettaja, kerran kuukaudessa vieraileva terveydenhoitaja ja säännöllisesti oppilaita tarkastava koululääkäri sekä tarvittaessa koulukuraattori ja koulupsykologi
  • kirjastoauton palvelut
  • koulun omassa keittiössä pääsääntöisesti kotimaisista lähi- ja luomuraaka-aineista valmistettu runsas, kotoisa ja monipuolinen ruoka, välipalat ja tuore lämmin leipä,
  • monipuoliset liikuntatunnit, lisäksi uimahallikäynnit kuusi kertaa vuodessa, perhehiihdot sekä laskettelu- yms. retket

Eripituiset hiihtoladut ja koulun oma valaistu jääkenttä luovat hienot puitteet talviurheilulle. Kesäisin urheilukentällä voi kokoontua mm. jalka- ja pesäpallon ystävät. Liikuntasalissa voi harrastaa monipuolisesti sisäliikuntaa myös kouluajan ulkopuolella.

 
 
 Ympäristössä on erinomaiset mahdollisuudet luontoretkeilyyn ja luonnon tutkimiseen.

 

Pilkkikisat



Perinteeksi muodostunut
Kangasjärven Kaveripilkki
 
 LA 26.03.2016 klo 9-13

Lähtö Puolakan rannasta.

Ota mukaan:

kaveri,

omat makkarat

ja max. 5e palkinto


Ilmoitathan tulostasi!


T: Ulla ja Hemi Puolakka 044 5242638








 

8.3.2015

Vapaa-aika

Vapaa-ajan harrastetoimintaa kaikenikäisille:

Lapsille:

Seurakunnan perhekerho,
4H-kerho,
Sporttiskerho-iltapäivätoimintana,
Sähly

Aikuisille:


Vuorenmaan jumppa,
Ikäihmisten "Tuttavan Tupa" toiminta,
Vuorenmaan kirkkokuoro
Kansalaisopiston harrastepiirit
Pohjois-Juvan lähetysompeluseura

Kalastus


Pohjois-Juvalla on lukuisia kalaisia lampia ja järviä, kuten Nevajärvi, Kangasjärvi ja Saarijärvi.

Muuta


Vapaa-ajasta voi nauttia talvella samoilemalla lumikengillä ja piipahtamalla Ahvenlammen laavulle makkaranpaistoon.


















Narilasta löytyy kota, jossa on mukava nauttia eväitä elävän tulen loimutessa.





















Kesällä Narilassa on käytössä tenniskenttä.



















Kangasjärvellä on vapaassa käytössä laavu Pajusaaressa, jonne pääsee
talvella jäitä myöten ja kesällä veneellä.


Uimarannat:


Nevajärvi, Saarijärvi

 

Pohjois-Juvalla tapahtuu:


            Kylvönsiunaus keväällä,
            Metsästysseurojen hirvipeijaiset,
            Vuorenmaan Koulun perinteiset myyjäiset,
            Kauneimmat joululaulut seurakuntakodilla,
            Joulurauhan julistus Narilan kodalla,
            Uuden Vuoden vastaanotto
            Laskiaisrieha

          

Nähtävyydet

Muinaisjäännökset



Vuorenmaan kalkinpolttouunit, luonnonkivistä rakennetut kalkinpolttouunit, jotka
ovat osaksi metsittyneet. Kohde on halkaisijaltaan 4 m, se kapenee ylöspäin, maarajassa on kuusi tuliaukkoa ja se on päältä avoin.

Uunin rakensivat Mäenpään tilan 1800-1900 -lukujen vaihteessa omistaneet

veljekset ja alkoivat polttaa kalkkia tilan mailla olleista kalkkikivijärkäleistä. Uunin vieressä oli
tiivislattiainen kalkkilato, jonne kalkki kärrättiin. Lähellä oli myös paja.



Pitkät kumpuilevat näkymät, maiseman monet kerrokset ja ulottuvuudet ovat Vuorenmaan maiseman
erikoisuus ja ehdoton vahvuus.
 
 
 

Vuorenmaan korkein kohta

Tuhkainmäki 181,5m

Näköalapaikka Antinkalliolla



Huitukan harju


Huitukan harjulle pääsee Vuorenmaasta Mutaselän kautta. Harju on luonnonsuojelualuetta Repokivistä Sääksjärven rantaan saakka. Alueella on suotuisat marjastus- ja sienestysmaat.

Kaarilammenlaavu ja lintutorni


Kaarilampi on lähes umpeenkasvanut lampi, jonka rannat ovat soistunutta pajua kasvavaa joutomaata. Alueelle on suoritettu kosteikkoprojekti v.2009. Sinne on rakennettu lisäksi pitkospuita, sorsien ruokintapaikkajoa, lintutorni, laavu ja riistapelto.



Tuulimyllyt



Piispalan tuulimylly
Viljaa on tässä jauhettu viimeksi 1910-luvun lopulla, todennäköisesti 1917.

Lipsasen mylly Narilassa

Tsasouna Kaitaisissa

Georgios Voittajan Kirkko toimii Varkauden Ortodoksisen seurakunnan alaisuudessa.
Aukioloajat







   

INFO



Pohjois-Juva on osa Juvan kuntaa, joka sijaitsee Etelä-Savossa. Kolmeen kaupunkiin Mikkeliin, Pieksämäelle ja Varkauteen on alle tunnin noin 50 km ajomatka. Savonlinna on 80 km päässä ja kaikkialle ajellaan pikiteitä myöten. Suuremmat taajamat; Juva, Virtasalmi ja Haukivuori ovat n 30km säteellä.

Kylät


Pohjois-Juvan alueella on monia kyliä, joista ehkä suurimpia ovat:
Vuorenmaa, Narila, Karkeamaa ja
Nevaintaus.


Palvelut

Pohjois-Juvalta löydät palveluita laidasta laitaan.
Kattava palveluhakemisto löytyy Palvelut-sivulta.


Jätehuolto

 
Keski-Savon jätehuolto hoitaa Pohjois-Juvan jätteet. 

Asiakaspalvelu:
puh, 020 610 9760
sähköposti: jatehuolto.varkaus@taitoa.fi,  jateneuvonta@varkaus.fi
Kotisivut: http://www.keskisavonjatehuolto.fi/yhteystiedot/
 
 

Juvalla on hyvin toimivat terveyspalvelut:


 Terveyteen liittyvää neuvontaa Etelä-Savon Ensineuvosta 015-211 411  (24 tuntia/vrk paikallispuhelun hinnalla).
 
 

Juvan uimahallissa on mukava rentoutua vapaa-ajalla.

Muut Palvelut

Muut palvelut


Aittamajoitusta kesäisin

Viljo Hämäläinen
Pieksämäentie 1288
040 824 3521

Hieronta

Pekan Hieronta
Pekka Kurki
040 547 2281

Klassinen- ja hermoratahieronta
Ilmi Kröger
Kurjenniementie 43
0500 138 976

Kuppaus

Auli Runonen
Heinahontie 98
040 9126 314

Kotipalvelu Ulla Puolakka
http://www.palvelulla.fi/


Parturi-kampaamo
Kylähius
Kylähius Ulla Puolakka
Pohjoiskyläntie 98
0400 472 174

Petra Roponen
040 702 6316

Ryhmäperhepäivähoito
Marja Koivunen ja Päivi Saarinen
Harjulantie 6
0400 135 097

TaksiJuha Koivunen
Pohjoiskyläntie 98
0400 790 921

Vuorenmaan koulu
Vuorenmaan ala-aste
Harjulantie 6B
040 714 5626

Talonmies Ari Hänninen
040 582 8918






Kalastusluvat

Kalastusluvat
 

Kangasjärvi: Kangasjärven kalastusseura
esimies Heimo Puolakka
0443666629


Veneenlaskupaikka Savonranta



Koivulan kalastuskunta, Nevajärvi
merkkien myynti
Timo Suhonen
Möhölammentie 2
040 747 6851

Ilkka Laitinen
Nevainsivuntie 1010
0400 168 546

Virtasalmen kalastusalue
 Lupia myy alueella
Raimo Kääriäinen
Heimo Puolakka
Timo Suhonen





5.3.2015

Pohjois-Juva aiheiset nettisivut

Sivuja päivitetään parhaillaan.
Löytyykö sinun varastoistasi kuvamateriaalia paikallisista tapahtumista tai kauniista maisemista?
Jos huomaat joitain epäkohtia, ota rohkeasti yhteyttä.
Tarkistathan kyläpalveluluettelosta onko palvelusi edelleen saatavissa ja löytyykö tietosi sieltä? Osoite on pohjoisjuva@gmail.com

Kyläpalvelut

Kone- ja työpalvelut


Käytettyjen autojen ja -traktoreiden myynti,
ATK-ylläpito sekä yrityksille että kotikoneille

Tmi Timo Piispa,
Kalliotie 9, 51860 Narila
050 532 3705

Kuljetukset, tien auraus, lanaus höyläys
 Kuljetusliike Matti Nykänen Ky
050 311 3101

Kaivinkoneurakointi

Esa Kokkonen
Hyötyyntie 1556
0400 217 705

Lumen linkous
Viljo Hämäläinen
Pieksämäentie 1288
040 824 3521
riitta_hamalainen@hotmail.com

Maanrakennustyöt
Rakennusliike Matti Nykänen Ky
050 311 3101

Metallityöt, maatalouskoneiden korjaus ja huolto, traktorin ja auton
renkaiden vaihto ja tasapainotus, polttoainemyynti traktorit ja lämmitykseen

Pentti Putkinen
Pieksämäentie 1763, 51860 Narila
0400 150 974

Metsätyöt
Myyntipuu Ky
Kalevi ja Seppo Myyryläinen
050 362 8295

Muuraukset
JSK Rakennus Ay,
Seppo Kaihola 050 3410 277
Juha-Matti Kaihola 050 9122 962

Muutot ja kuljetukset, asuntoauton vuokraus
Uuno Liukkonen
Vennontie 66
0400 800 270

Paalaus, suorakylvö
Pentti Putkinen
Pieksämäentie 1763
0400 150 974

Puutavaran lähikuljetus
Viljo Hämäläinen
Pieksämäentie 1288
040 824 3521

Esa Kokkonen
Hyötyyntie 1556
0400 217 705

Rakennussuunnittelu

Petri Miettinen
040 555 4757 (iltaisin)
petri71.miettinen@gmail.com

Rakennustyöt
RakennusliikeMatti Nykänen Ky
050 311 3101

Mikko Tarvainen
040 747 2239
 

Tmi Rakennustyö Tikkanen
Paunolantie 65
0400 157 757
tikkanen@luukku.com

JSK Rakennus Ay
Seppo Kaihola 050 3410 277
Juha-Matti Kaihola 050 9122 962

Sahaus, höyläys
Kalervo Miettinen
Riitamaantie 260
0400 156 117

Jukka Paunonen
Pieksämäentie 1590
050 577 2477

Kalervo Häkkinen
Nevanrannantie 8
040 1972 333

Sähköasennukset
Sähköliike Farmi-sähkö,
Kari Liukkonen
0500 347 848

Remo-Sähkö oy
Dirk kröger
0400 138 976

Vesakon murskaukset teiden- ja ojienvarsilta
Ilkka Laitinen
Nevainsivuntie 1010
0400 168 546

Muut palvelut


Aittamajoitusta kesäisin
Viljo Hämäläinen
Pieksämäentie 1288
040 824 3521

Hieronta

Pekan Hieronta
Pekka Kurki
040 547 2281

Klassinen- ja hermoratahieronta
Ilmi Kröger
Kurjenniementie 43
0500 138 976

Kuppaus

Auli Runonen
Heinahontie 98
040 9126 314

Parturi-kampaamo
Kylähius Ulla Puolakka
Pohjoiskyläntie 98
044 5242638

Petra Roponen
040 702 6316

Ryhmäperhepäivähoito
Marja Koivunen ja Marja-Liisa Valkonen
Harjulantie 6
0400 135 097

Taksi
Juha Koivunen
Pohjoiskyläntie 98
0400 790 921

Vuorenmaan koulu
Vuorenmaan ala-aste
Harjulantie 6B
040 714 5626

Talonmies Ari Hänninen
040 582 8918

Kotiteollisuus, käsityöt, puusepäntuotteet



Jatkuva korukivinäyttely, kotieläinpiha, kota,
töitä asiakkaan omista kivistä,
Kivikorut, puukäsityöt,

villalanka, vuodat, marmeladikaramellit ja tilauksesta tarjoilua
Tarukivi Laitinen
Rajakankaantie 419
0400 676 159

Kotoiset leivonnaiset

Toivetuote Tmi Maija Pekurinen
Kaarisuontie 204
040 721 1533


 

Puutarhatuotteet


Mansikka, vadelma, herukat, rahtipakastus

Uuno Liukkonen
Vennontie 66
0400 800 270

Varhaisperuna

Eila Paunonen
Pieksämäentie 1728
050 5815 505

 

Kotieläintuotteet




Ravut


Juha Koivunen
Pohjoiskyläntie 98
0400 790 921



Muut tuotteet



Autojen ja traktorien renkaat,
työkoneiden ja traktorien varaosat

Pentti Putkinen
Pieksämäentie 1763
0400 150 974

Erikoisrehut, vitamiiinit, pesu- ja
desinfiointiaineet, biologiset säilöntäaineet

Tmi Kari Seilonen
Pieksämäentie 1407
040 561 5257

Latokuivattua heinää
Ilkka Laitinen
0400 168 546

Soraa

Rakennusliike Matti Nykänen Ky
050 331 3101

Jorma Hasanen Ky
0400 253 180

Sähkötarvikkeet
Sähköliike Farmisähkö
Pohjoiskyläntie 385
0500 347 848

Remo-sähkö
Kurjenniementie 43
0400 138 976

Kalastusluvat
 



Kangasjärven kalastusseura

merkkien myynti
pj Heimo Puolakka
044 366 6629

Koivulan kalastuskunta, Nevajärvi
merkkien myynti
Timo Suhonen
Möhölammentie 2
040 747 6851


Raimo Kääriäinen
050 301 2452


Ilkka Laitinen
Nevainsivuntie 1010
0400 168 546



Vuokrataan

Kahvi- ja ruoka-astiasto, kahvinkeitin
Pohjois-Juvan maa- ja kotitalousnaiset

Eira Koivunen
040 7311 651



  Pohjois-Juvan liikuntamahdollisuudet


Vuorenmaan koululla Harjulantie 6 B
-urheilukenttä (luistelu, kaukalopallo)
-nuorten sähly (ala-asteikäiset) talvella

Pohjois-Juvan Jumppa Maijat ja Matit (aerobic, circuit)
Carina Hänninen
040766 3652
Leena Liukkonen
050 533 5039
Sanna Kakriainen Rouhiainen
050 590 1088

Kansalaisopiston liikunta ryhmät
-kahvakuula
- jumppa

Valolatu n.1km
Narilan kodalla

Tenniskenttä
Vuorenmaantie 2

Yleiset uimarannat
Nevajärvi, Saarijärvi


Järjestöt



Juvan Pohjoinen maamiesseura ry
pj. Anu Laitinen
Nevainsivuntie 1010
0408277562
siht. Sanna Kakriainen-Rouhiainen
Mutaseläntie 248
050 590 1088

Pohjois-Juvan Erä ry
pj. Tapio Paunonen 050 328 3392
varapj. Jouni Riipinen 0400 915 336
toiminnanjohtaja Riitta Remonen 040 820 5322

Narilan lähetyspiiri
Saimi Koivunen 0440 102 100

Pohjois-Juvan Maa- ja kotitalousnaiset
pj. Marja Koivunen
Pohjoiskyläntie 98
0400 472 174
siht. Kaisa Parkkinen
040 842 7923

Pohjois-Juvan Martat
pj Sanna Kauppinen 040 757 7024
siht, Tiia Miettinen 050 301 3114

Pohjois-Juvan metsästäjät ry

pj. Jari Taivalantti
040 5211 026
siht. Olli-Pekka Suhonen
050 344 1728

Pohjois-Juvan Tuttavat ry

pj.Saimi Koivunen
Pieksämäentie 1944
0440 102 100
siht. Mirjami Laitinen
045 638 7445

Pohjois-Juvan yksityistien hoitokunta

pj Kari Liukkonen
0500 347 848

Vuorenmaan kirkkokuoro
johtaa Katja Suomalainen
044 0305 830

Vuorenmaan 4H-kerho
Leena Heiskanen
040 5878 591

Tiloja juhliin ja tapahtumiin:


Ahvenlammen laavu

Ahvenlammen laavu














Narilan kota


Narilan kota









Pohjois-Juvan Erän metsästysmaja

Vuorenmaantie 36

Maja





Pohjois-Juvan Metsästäjät

Karkeamaantie 347
Erämajan keittiötilat ja juhlatila yli 100 hengelle.

Metsästysmaja



















Seurakuntakoti
Pohjoiskyläntie 16,
Sali ja keittiö


Vuorenmaan Koulu:
Harjulantie 6 B
Urheilusali, keittiö ja luokat

 

 

4.3.2015

Järjestöt

Järjestöt



Juvan Pohjoinen maamiesseura ry
pj. Mika Rouhiainen
Pohjoiskyläntie 26
041 5803 904
siht. Sanna Kakriainen Rouhiainen
Mutaseläntie 248
050 590 1088

Pohjois-Juvan Erä ry
pj. Tapio Paunonen 050 328 3392
varapj. Jouni Riipinen 0400 915 336
toiminnanjohtaja Riitta Remonen 040 820 5322

Pohjois-Juvan lähetyspiiri
Saimi Koivunen 0440 102 100

Pohjois-Juvan Maa- ja kotitalousnaiset
pj. Marja Koivunen
Pohjoiskyläntie 98
0400 472 174
siht. Kaisa Parkkinen
040 842 7923

Pohjois-Juvan Martat ry
pj Sanna Kauppinen 040 757 7024
siht, Tiia Miettinen 050 301 3114

Pohjois-Juvan metsästäjät ry

pj. Jari Taivalantti
040 5211 026
siht. Olli-Pekka Suhonen
050 344 1728

Pohjois-Juvan Tuttavat ry

pj.Saimi Koivunen
Pieksämäentie 1944
0440 102 100
siht. Mirjami Laitinen
045 638 7445

Pohjois-Juvan yksityistien hoitokunta

pj Kari Liukkonen
0500 347 848

Vuorenmaan kirkkokuoro
johtaa Katja Suomalainen
044 0305 830

Vuorenmaan 4H-kerho
Leena Heiskanen
040 5878 591








Kone-ja työpalvelut

Kone- ja työpalvelut


Käytettyjen autojen ja -traktoreiden myynti,
ATK-ylläpito sekä yrityksille että kotikoneille

Tmi Timo Piispa,
Kalliotie 9, 51860 Narila
050 532 3705

Kuljetukset, tien auraus, lanaus höyläys Kuljetusliike Matti Nykänen Ky
050 311 3101

Kaivinkoneurakointi
Esa Kokkonen
Hyötyyntie 1556
0400 217 705

Lumen linkous
Viljo Hämäläinen
Pieksämäentie 1288, 51860 Narila
040 824 3521
riitta_hamalainen@hotmail.com

Maanrakennustyöt Rakennusliike Matti Nykänen Ky
050 311 3101

Metallityöt, maatalouskoneiden korjaus ja huolto, traktorin ja auton
renkaiden vaihto ja tasapainotus, polttoainemyynti traktorit ja lämmitykseen

Pentti Putkinen
Pieksämäentie 1763, 51860 Narila
0400 150 974

MetsätyötMyyntipuu Ky
Kalevi ja Seppo Myyryläinen
050 362 8295

Muuraukset
JSK Rakennus Ay,
Seppo Kaihola 050 3410 277
Juha-Matti Kaihola 050 9122 962

Muutot ja kuljetukset, asuntoauton vuokrausUuno Liukkonen
Vennontie 66
0400 800 270

Paalaus, suorakylvö
Pentti Putkinen
Pieksämäentie 1763
0400 150 974

Puutavaran lähikuljetus
Viljo Hämäläinen
Pieksämäentie 1288
040 824 3521

Esa Kokkonen
Hyötyyntie 1556
0400 217 705

Rakennussuunnittelu

Petri Miettinen
040 555 4757 (iltaisin)
petri71.miettinen@gmail.com

Rakennustyöt
RakennusliikeMatti Nykänen Ky
050 311 3101

Mikko Tarvainen
040 747 2239
 

Tmi Rakennustyö Tikkanen
Paunolantie 65
0400 157 757
tikkanen@luukku.com

JSK Rakennus Ay
Seppo Kaihola 050 3410 277
Juha-Matti Kaihola 050 9122 962

Sahaus, höyläys
Kalervo Miettinen
Riitamaantie 260
0400 156 117

Jukka Paunonen
Pieksämäentie 1590
050 577 2477

Kalervo Häkkinen
Nevanrannantie 8
040 1972 333

SähköasennuksetSähköliike Farmi-sähkö,
Kari Liukkonen
0500 347 848

Remo-Sähkö oy
Dirk kröger
0400 138 976

Vesakon murskaukset teiden- ja ojienvarsiltaIlkka Laitinen
Nevainsivuntie 1010
0400 168 546


Vuokrataan

Vuokrataan

Kahvi- ja ruoka-astiasto, kahvinkeitin
Pohjois-Juvan maa- ja kotitalousnaiset Armi Kuuva
Pohjoiskyläntie
0400 816 293

Nevaintaus


 

Nevaintaus


Nevaintauksen kylä sijaitsee Narila-Kalvitsa maantien (4591) tien eteläpuolella noin 8 km Narilasta Kalvitsaan päin. Kylältä on matkaa Pieksämäelle 50 km ja Mikkeliin 40 km. Asutus kylällä sijoittuu Kalvitsan maantien sekä siltä haarautuvien pienempien tieyhteyksien (mm. Hyötyyntie, Höytiöntie) varteen.

Maisema on pääsääntöisesti metsä- sekä suovaltaista. Kylän alueella on Nevajärvi, joka on Pohjois-Juvan suurin järvi.

Kylän vanhimmat asumukset ovat 1600-luvulta. Entisaikaan kylällä toimi Pohjois-Juvan ensimmäinen sirkkelisaha (alkaen 1924), useita pajoja ja viisi tuulimyllyä. Posti kylälle tuli Hyötyyn ja Nääringin kautta.

Koulu aloittii toimintansa kylällä 1946, jolloin se toimi kaksi vuotta (1946-1948) Remosessa. Tämän jälkeen koulu toimi neljä vuotta (1948-1952) Tannisessa. Tämän jälkeen koulu siirtyi omaan rakennukseensa, jossa se toimi vuoteen 1967 saakka. Koulurakennus siirtyi 1972 taiteilojoiden Pekka Hiltunen ja Tarja Teräsvuoren omistukseen ja oli heidän hallussaan 1990 luvun alkuun saakka.

Kylän elinkeinorakenne oli vielä 90-luvulla pääosin maatalousvaltainen. Kylällä toimi aikanaan myös kauppa, joka toimi omassa rakennuksessaan 1950-luvun puolivälistä alkaen. Kauppa ei ole enää toiminnassa ja rakennus on tyhjillään. Nykyään kylällä toimii muutama lypsytila.

Järjestötoiminta naapurikylien kanssa oli 50-luvulla vilkasta. Tällöin toiminnassa oli nykyisten lisäksi työväenyhdistys ja nuorisoseura. Tällä hetkellä aktiivisimmat yhdistykset ovat Juvan Pohjoinen Maamiesseura (perustettu 1909), Pohjois-Juvan Maa- ja Kotitalousnaiset (1947) ja Pohjois-Juvan Metsästäjät.

Karkeamaa





Karkeamaa
 
Karkeamaan kylä sijaitsee Narila-Kalvitsa maantien (4591) tien pohjoispuolella noin 8 km Narilasta Kalvitsaan päin. Kylältä on matkaa Pieksämäelle 50 km ja Mikkeliin 40 km. Asutus kylällä sijoittuu Kalvitsan maantien sekä siltä haarautuvien pienempien tieyhteyksien varteen (mm. Halmeniementie, Putkenniementie, Mikkeahontie).

Maisema on pääsääntöisesti pelto- ja metsävaltaista. Kylän alueella on kaksi isoa järveä: Kangasjärvi ja Haapajärvi.

Kylän vanhimmat asumukset ovat 1600-luvulta. Entisaikaan kylällä on ollut meijeri, useita pajoja ja kahdeksan tuulimyllyä. Posti kylälle tuli Vuorenmaan postista.

Koulu aloittii toimintansa kylällä 1917, jolloin se toimi viisi vuotta Roposessa. 1922 koulu siirtyi omaan rakennukseen, jossa se toimi vuoteen 1967 saakka. Nykyään entinen koulu on Pohjois-Juvan Metsästäjien omistuksessa.

Kylän elinkeinorakenne oli vielä 90-luvulla pääosin maatalousvaltainen. Kylällä toimi aikanaan myös kauppa, josta on jäljellä rauniot. Nykyään kylällä toimii muutama lypsytila ja yksi munituskanala.

Järjestötoiminta naapurikylien kanssa oli 50-luvulla vilkasta. Tällöin toiminnassa oli nykyisten lisäksi työväenyhdistys ja nuorisoseura. Tällä hetkellä aktiivisimmat yhdistykset ovat Juvan Pohjoinen Maamiesseura (perustettu 1909), Pohjois-Juvan Maa- ja Kotitalousnaiset (1947) ja Pohjois-Juvan Metsästäjät.

Narila



Narila

Narilan kylä sijaitsee 22 km Juvan kirkolta Pieksämeälle päin. Kylältä on matkaa Pieksämäelle 41 km ja Mikkeliin 51 km. Asutus kylällä sijoittuu Pieksämäen ja Kalvitsan maanteiden sekä niiltä haarautuvien pienempien tieyhteyksien varteen.

Maisema on pääsääntöisesti pelto- ja metsävaltaista. Eteläpäässä kylää sijaitsee Saarijärvi. Lisäksi kylän alueella on isoja suoalueita sekä muutama pieni tummavetinen lampi. Kylän paikkanimistö juontaa juurensa monelta osin luonnonmerkkien (esim. Pitkäselkä, Rutkonmäki), eläin- ja kasvikunnan (Leppämäki, Repomäki) sekä ihmisten sekä heidän toimintansa mukaan (Myllymäki, Tuomaanmäki).

Kylän vanhimmat asumukset ovat 1600-luvulta. Kylällä on aikojen saatossa toiminut 4 kestikievaria, joista vanhin oli Paunolan talossa 1750-luvulla. Entisaikaan kylällä on ollut useita hiilimiiluja, tervankeittopaikkoja ja Juvan kivikirkon rakentamisen aikaan myös kalkkiruukki. Viimeinen paja lopetti toimintansa 1970-luvulla. Kylän kahdeksasta tuulimyllystä on vielä pystyssä yksi kylän eteläosissa Kansalan tilan mailla. Mylly sai uudet siivet vuonna 2013.

Aktiivimpaan aikaan kylällä toimi 2 kauppaa ja posti. Vanhin kauppa aloitti toimintansa 1912. Postitoimipiste ja viimeinen kauppa sulkivat ovensa 2000-luvun alkupuolella. Nykyään matkaa lähimmälle maitopurkille tulee 17 km.

Koulu aloittii toimintansa kylällä 1920, jolloin se toimi kolme vuotta Mikkolan tuvassa jopa 50 oppilaan opetuspaikkana. 1924 koulu siirtyi kunnan omistamaan taloon. Viimeisin koulutalo valmistui 1947 jossa koulu toimi aina vuoteen 1970 saakka. Enimmillään koulussa oli yli 70 oppilasta. Nykyään entinen koulu on yksityisomistuksessa.

Kylän elinkeinorakenne oli vielä 90-luvulla pääosin maatalousvaltainen. Nykyään kylällä toimii yksi lypsytila sekä munituskanala.

Järjestötoiminta oli 50-luvulla kylällä vilkasta. Tällöin toiminnassa oli mm. sonniosuuskunta, kalastuskunta, kuivuriyhtymä ja nuorisoseura. Tällä hetkellä aktiivisimmat yhdistykset ovat Pohjois-Juva Erä sekä Pohjois-Juvan Martat.

Kylän keskustasta löytyy vuonna 2013 kunnostettu tenniskenttä, 1 km pituinen valaistu latu talvisin sekä metsästysseuran ylläpitämä kota, joka on kyläläisten käytössä.

Kokoontumistiloja

Tiloja juhliin ja tapahtumiin:


Ahvenlammen laavu

 
Ahvenlammen laavu
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Narilan kota

 

Narilan kota


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Pohjois-Juvan Erän metsästysmaja

Vuorenmaantie 36
 

Maja

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Pohjois-Juvan Metsästäjät

Karkeamaantie 347
Erämajan keittiötilat ja juhlatila
yli 100 hengelle.

Metsästysmaja



















Seurakuntakoti
Pohjoiskyläntie 16,
Sali ja keittiö


Vuorenmaan Koulu:
Harjulantie 6 B
Urheilusali, keittiö ja luokat

 


 

Muut tuotteet

Muut tuotteet


Autojen ja traktorien renkaat,
työkoneiden ja traktorien varaosat

Pentti Putkinen
Pieksämäentie 1763
0400 150 974

Erikoisrehut, vitamiiinit, pesu- ja
desinfiointiaineet, biologiset säilöntäaineet

Tmi Kari Seilonen
Pieksämäentie 1407
040 561 5257

Latokuivattua heinääIlkka Laitinen
0400 168 546

Soraa
Rakennusliike Matti Nykänen Ky
050 331 3101

Jorma Hasanen Ky
0400 253 180

SähkötarvikkeetSähköliike Farmisähkö
Pohjoiskyläntie 385
0500 347 848

Remo-sähkö
Kurjenniementie 43
0400 138 976




 




Liikunta

Pohjois-Juvan liikuntamahdollisuudet

Vuorenmaan koululla Harjulantie 6 B
-urheilukenttä (luistelu, kaukalopallo)
-nuorten sähly (ala-asteikäiset) talvella

Pohjois-Juvan Jumppa Maijat ja Matit (aerobic, circuit)
Carina Hänninen
040766 3652
Leena Liukkonen
050 533 5039
Sanna Kakriainen Rouhiainen
050 590 1088

Kansalaisopiston liikunta ryhmät
-kahvakuula
- jumppa

Valolatu n.1kmNarilan kodalla

TenniskenttäVuorenmaantie 2

Yleiset uimarannatNevajärvi, Saarijärvi

17.2.2015

15.2.2015

Tervetuloa mukavien ihmisten pariin Pohjois-Juvalle!


Pohjois-Juvan virkeät kylät: Narila, Vuorenmaa, Karkeamaa ja Nevaintaus sijaitsevat keskellä Etelä-Savoa. Kolmeen kaupunkiin Mikkeliin, Pieksämäelle ja Varkauteen on alle tunnin noin 50 km ajomatka. Savonlinna on 80 km päässä ja kaikkialle ajellaan pikiteitä myöten.
Me kyläläiset olemme tavallisen lupsakkaita, ystävällisiä ihmisiä jotka otamme uudet asukkaat avoimen reilusti vastaan.
Lapsiperheille tarjoamme ylpeinä 2002 remontoidun 2-opettajaisen koulun palveluksia. Kyliltä löytyy mahdollisuuksia myös yritystoiminnalle. Asumisvaihtoehtoina on kunnan vuokra-asuntoja, vapaita omakotitaloja sekä tontteja tarjolla.